Miksi palkankorotusta kannattaa pyytää

Palkankorotus ei ole vain sinun etujesi ajamista. Mukana on myös toinen osapuoli, sinun työnantajasi. Jokainen työnantaja on joutunut tekemään ison sijoituksen, kun hän on ottanut työntekijän. Hyvät työntekijät ovat arvokkaita, minkä takia heidän menettäminen on todella ikävää. Useat työnantajat pelkäävät työntekijöiden lähtemistä paremman tarjouksen perässä muualle. Varsinkin, jos yleinen taloustilanne on nouseva niin osaaville ihmisille riittää tarjouksia.

Aina ei siis kannata ajatella, että olet menossa kerjuulle tai pyytämän isoa palvelusta esimieheltäsi. Palvelus voi olla molemmin puolinen. Voit kertoa pyytämällä palkankorotusta, että olet halukas sitoutumaan yritykseen. Esimiehesi saa pitää sinut työssä ja säilyttää yhden arvokkaista työntekijöistä, joihin hän on jo sijoittanut paljon rahaa ja aikaa.

Tietysti joku nyt ajattelee, että tätä voi käyttää strategiana ja vinkata esimiehelle, että on saanut parempia tarjouksia. Tottakai näin voi tehdä ja se voikin toimia, mutta emme suosittele sitä. Voit tietysti käyttää sitä viimeisenä keinona, mutta mitä tapahtuu jos esimies katsoo bluffisi? Joko joudut oikeasti poistumaan, halusit tai et tai jäät taloon huonon imagon saaneena. Tulevat palkankorotukset voi silloin unohtaa melko varmasti. Tätä strategiaa kannattaa käyttää vain, jos on valmis viemään sen loppuun asti.

Täytyy myös muistaa, että moni työnantaja on valmis antamaan muitakin etuuksia kuin vain kylmää käteistä. Niitäkin kannattaa harkita, sillä ne voivat tuota ison säästön nykyisiin kuluihisi ja antaa lisää rahaa käyttöösi. Lisäksi niistä voi myös saada melkoisen rahallisen edun samalla kun työnantaja saa palkanmaksun sijaan verotuksellisen edun. Voit lukea sivuiltamme lisää vinkkejä työsuhde-eduista täältä.

Mitä työnantajat haluavat kuulla

1. Suurin osa työantajista toivoo kuulevan hyvistä työsuorituksista. Niiden pohjalta on helpompi palkita ihmisiä.

2. Seuraava vinkki on valmistautua neuvotteluun huolella, sillä se antaa kuvan, että otat tilaisuuden ja palkankorotuksen tosissasi.

3. Kolmas vinkki on hyvien perusteluiden kerääminen sekä omien tavoitteiden esittäminen.

4. Neljäs vinkki on, että pystyt osoittamaan kuinka hyvin ymmärrät työsi ajavan yrityksen etua. Työnantajasi on kiinnostunut vain siitä, sillä se heijastaa hänen omaan tulokseensa tavalla tai toisella.

Aja yhteistä etua

Kirjoituksen tarkoitus on kertoa, että palkankorotus voi olla sinun ja työnantajasi yhteinen etu. Suhtaudu asiaan myös sillä asenteella. Palkankorotusta kannattaa pyytää, sillä olet myös yritykselle voimavara ja arvokas henkilö, eivätkä he halua menettää sinua.

Leave A Response

* Denotes Required Field